Olin eilen luennolla, tai oikeastaan keskustelutilaisuudessa, joka käsitteli sosiaalisen median merkitystä markkinoinnille. Kun viimeksi olin töissä, siis ennen lapsia, sosiaalista mediaa ei ollut olemassa. Tai oli, mutta se oli erittäin harvojen herkkua, eikä siitä todellakaan ollut markkinoinnin välineeksi, ainakaan laajemmalle kohdeyleisölle. Mutta nyt se on kuuminta hottia ja hypeä ja kaikkea muutakin. Likettäminen ja dislikettäminen ovat päivän sanoja. Mutta kappas vain, ei SoMenkaan käyttö markkinoinnissa ole oikotie onneen ja menestykseen, vaan se vaatii suunnittelua, mittaamista ja yllättäen, työtä.
Itse istuin tilaisuudessa suu supussa ja kuuntelin äimistyneenä, kuinka paljon ihmisillä oli kokemusta ja näkemystä tästäkin aiheesta. Taas kerran huomasin, kuinka paljon minulla on kiinniotettavaa, jotta pääsen työelämän vinhasti pyörivien rattaiden kyytiin. Ja mitäjos-ajattelu pääsi taas kerran valloilleen. Mitäs jos olisin ollut kuluneen neljä ja puoli vuotta töissä? Tietäsin taatusti paremmin mistä puhutaan ja mistä kannattaa puhua. Mikä on in ja mikä out. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että olen päässyt mukaan, vaikkakin toistaiseksi kuuntelijan ja ihmettelijän roolissa.
Kotona odotti rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Koira kuorsasi eteisessä, mies pelasi pienemmän kanssa neljän suoraa ja esikoinen katseli tietokoneelta Salama McQueen -videoita. YouTubesta tietenkin. Pieni kysyi, missä sää oot äiti oikein ollut? Ei oltu oikein nähty koko päivänä, pienen hetken aamulla ja toisen iltapäivällä. Ikävä kouraisi rintaa ja selitin että työkuvioissa. Ilmeestä pystyi lukemaan huokauksen. Loppuviikon lupaan pyhittää perheelleni ja rauhalliselle yhdessäololle. Kunhan ensin saan hoidettua työt pois alta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti